Terapiapalvelu Poff/Sini Arhipoff

CBT-I


Unettomuus on yleinen oire ja häiriö. Noin kolmasosalla tai jopa lähes puolella aikuisista on satunnaisia tai lyhytaikaisia unettomuusoireita, jotka yleensä menevät ohi itsestään tai itsehoidollisin keinoin. Noin 10 % kärsii diagnoositasoisesta unettomuushäiriöstä, johon unioireiden lisäksi liittyy päiväaikaisia oireita, kuten uupumusta ja huolta unesta.


Kun unettomuus pitkittyy ja/tai aiheuttaa itsessään huolta tai stressiä, sen hoito on ensisijaisesti lääkkeetöntä, psykologisiin ja edukatiivisiin menetelmiin pohjautuvaa.


Pitkäkestoisen unettomuuden hoidossa tutkituimpia ja tehokkaimmaksi osoittautuneita hoitokeinoja ovat kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmät, (CBT-I, Cognitive Behavioural Therapy for Insomnia). Näiden menetelmien on todettu merkittävästi vähentävän sekä unettomuusoireita että niihin liittyviä päiväaikaisia oireita. CBT-I:ssä yhdistetään erilaisia hoidollisia menetelmiä, joilla vaikutetaan unettomuuden jatkuessa kehittyneisiin unettomuutta ylläpitäviin tekijöihin.


Hoidon ytimen muodostavat käyttäytymisterapeuttiset ja kognitiiviset menetelmät. Käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä vaikutetaan unettomuutta ylläpitäviin nukkumistottumuksiin, joista keskeisimpiä ovat liiallinen vuoteessaoloaika, unirytmin epäsäännöllisyys sekä vuoteeseen ja nukkumistottumuksiin yhdistyneet negatiiviset assosiaatiot. Käyttäytymisterapeuttisten ja kognitiivisten menetelmien lisäksi CBT-I-hoidossa tyypillisesti käytetään yhtä tai useampaa rentoutus- ja/tai mindfulness-menetelmää, joka auttaa säätelemään vireystilaa..


Ensikäynnillä sovimme hoidon tavoitteet sekä tapaamisten määrän. Usein CBT-i kokonaisuuteen toteuttamiseen tarvitaan käyntejä 3-6.


Unettomuuden CBT-i paketti sisältää yhteensä 5 käyntiä, hinta: 400e

Lisäkäynnit 60min 90e

Löydät alkuperäisen artikkelin täältä ja lisätietoa unettomuudesta löydät mielenterveystalosta.